• strict warning: Non-static method view::load() should not be called statically in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/views.module on line 906.
  • strict warning: Declaration of views_handler_argument::init() should be compatible with views_handler::init(&$view, $options) in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/handlers/views_handler_argument.inc on line 0.
  • strict warning: Declaration of views_handler_filter::options_validate() should be compatible with views_handler::options_validate($form, &$form_state) in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/handlers/views_handler_filter.inc on line 0.
  • strict warning: Declaration of views_handler_filter::options_submit() should be compatible with views_handler::options_submit($form, &$form_state) in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/handlers/views_handler_filter.inc on line 0.
  • strict warning: Declaration of views_handler_filter_boolean_operator::value_validate() should be compatible with views_handler_filter::value_validate($form, &$form_state) in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/handlers/views_handler_filter_boolean_operator.inc on line 0.
  • strict warning: Declaration of views_plugin_row::options_validate() should be compatible with views_plugin::options_validate(&$form, &$form_state) in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/plugins/views_plugin_row.inc on line 0.
  • strict warning: Declaration of views_plugin_row::options_submit() should be compatible with views_plugin::options_submit(&$form, &$form_state) in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/plugins/views_plugin_row.inc on line 0.
  • strict warning: Non-static method view::load() should not be called statically in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/views/views.module on line 906.
  • warning: Creating default object from empty value in /home/vuosisat/public_html/sites/all/modules/date/date/date.module on line 661.
 

1997, Raportit

Tämä on tarina tytöstä, joka keskellä viidakkoa itki kuollutta ystäväänsä. Tämä on tarina sinusta.

Kaikki alkoi kun.. Tai oikeastaan kaikki alkaa.. No tärkeintä taitaa olla se, mitä tunnen tällä hetkellä. Aika ei ole lineaarinen. Tärkeät asiat eivät ole aina tästä maailmasta. Elämä on minusta aina tuntunut olevan jotenkin seuraavan mutkan takana piilossa. Kunhan vain löytäisin sen yhden tietyn palapelin palasen, selittyisi kaiken tuskan ja vaivannäön tarkoitus. Ei kai kaikki voi olla vain sattumanvaraista tapahtumien lipumista. Jonkin käsinkosketeltavan ja aidon täytyy odottaa. Aivan kohta näen sen. Nyt tiedän, mitä hain kaikki nuo vuodet. Mikä minut piti liikkeessä, vaikka toivo katosi ja tunsin usein liikkuvani vain haluttomana kappaleena virrassa. Uskon, että ystävyyden tarkoitus on sitoa meidät itseemme, muistuttaa, että tavoittelemme jotakin arvokasta, vaikka emme vielä tiedä, mitä. Olen saanut elämässäni monta uutta alkua. Olen tehnyt virheitä, karkeita ja katkeria. Olen löytänyt ystäviä paikoista, joista toivo tuntui kaikonneen. Joskus tuntui, että mikään ei saanut minusta otetta. Olin vain tarkkailija ja jotenkin omasta kehostanikin irtautunut. Toisinaan taas olin liikaakiin viettieni vallassa. Etsin onnea paikoista, joilla ei ollut merkitystä vain pettyäkseni aina uudelleen. Olin katkera. Janosin kostoa. Olin alistunut ja tahdoton. Olin hurmioitunut ja tunsin ihollani kaikkeuden kaiut. Mutta millään materialla, millään henkisellä, millään taianomaisella ja kosmisella, ei ollut todellista merkitystä. Kaiken kokemani jälkeen olen uskoakseni löytänyt todellisen rauhan itseni ja maailman välille. Menetin parhaan ystäväni ja suuren rakkauteni, ja maailmaltani putosi pohja. Mutta välähdyksenä löysin hänet uudelleen. Näin, mitä olin hakenut kaikki nämä vuodet. Näin sinut isäsi silmissä ja siinä sinä nyt olet.

Käyttäjän Lop kuva

 

Elize 1: "Lady Elize!"

Elize 2: "Ihana tavata, Lady Elize!"

Elize 3, 4 & 5: Kohteliasta nyökkäilyä ja tyhjänpäiväisyyksien vaihtoa, pientä small talkia säästä ja sienistä. Ja, ennen kaikkea, teetä ja skonsseja.

Elize 1: "Rakas vasta ruumiiseen palannut sisareni! Ihana tavata itseni täällä sieniluolissa! Pitäisikö tässä tilanteessa käyttää kuninkaallista muotoa vai monikkoa? Ja onko sillä väliä? Tunsimme yhteyden SIENEEN! Mitä tapahtui? Olimme - ja tottakai yhä olemme - valmistautuneet loppuun ja uuteen alkuun, ja vain odotamme olevaisuutemme muutosta, mutta emme olleet odottaneet tätä!"

Elizet 3, 4 & 5, teekuppien lomasta: Nyökyttelyä, uteliaita ilmeitä, hyväksyvää hyminää.

Elize 2: "Rakas Me, olemme mahtavuuden ruumiillistuma. Ihana, mahtava, ja ennenkaikkea juuri sitä mitä tämä planeettaparka tarvitsee: se mitä tunsitte täällä luolissa oli se miten estimme - yhteistyössä kahden Asiamiehen kanssa - maailmanlopun. Taas kerran, joten se ei ole mielenkiintoista, maailmahan on loppumassa ties milloin, mutta mikä tärkeintä: opin totuuden Asiamiehistä! Ja, ennen kaikkea, luultavimman totuuden Johtokunnasta! Anna kun aloitamme alusta. Meidät kutsuttiin tällä kertaa suorittamaan ensikohtaaminen Halleyn komeetalla ratsastavien muukalaisten kanssa. Nämä olivat lähettäneet viestin, jossa ilmoittivat olevansa tulossa rauhassa ja haluavansa tavata johtajamme. Asiamiehinä me olemme maailman kuohuvinta kermaa, timantteja lantakasan päällä, Alfayksilöitä neanderaalien joukossa - siis me, Me, käyttämättä kuninkaallista puhuttelumuotoa ja viitaten meihin ylipäätään - olemme tämän maailman johtajia. Susia, joiden kohtalona ja taakkana on paimentaa lampaita."

Elize 4: Kohteliasta nyökyttelyä.

Elize 2: "Mutta, rakas Me! Vajoamme turhanpäiväisyyksiin! Meidän noituutemme löysi Vanhaa Kaupunkia ympäröivän muurin tarkoituksen, ja tien ohi muurista, jola pysäyttäisi jopa  יהוה -paran, jos häntä tässä maailmankaikkeuden versiossa olisi. Siihenhän se oli suunniteltukin. Ja kävin lyhyellä aikamatkalla vuodessa 2012! Ja maailma on muuttunut silloin! Mutta siitä kerron myöhemmin. Matkasimme Vermontiin, tästä on turha puhua enempää, koloniat nyt ovat mitä ovat."

Loput Elizet: Nyökyttelyä ja yleistä paheksuntaa.

Elize 2: "Kuljimme metsään odottamaan muukalaisia, tästäkään on turha puhua. Kohtalomme on mitä selvin, ei ollut sinänsä syytä vaivautua tämän tehtävän puolesta, kunnes! Tiedätkö! Me saimme selville mitä, mistä ja miksi Asiamiehet ovat! Totuus oli niin ihmeellinen, hirvittävä ja ihana että hädin tuskin kykenemme sitä käsittämään! Mutta emme Me olisi Me jollemme kykenisi raskaisiinkin päätöksiin vailla hetken varoaikaa! Vapautin noituudellani kohtaamispaikan - ja meidän kaikkien - täyden potentiaalin, kaiken mitä voisi olla. Näimme muukalaiset täydessä loistossaan! Kuulimme totuuden sodasta, jonka kaikuja ihmiskunnan uskonnot ja folklore ovat täynnä! Sodasta, jonka tuloksia me olemme! Ja, ennen kaikkea, käynnistimme sodan taivaan ja helvetin välille! Taivas vain ei ole se, miksi me olemme sitä luulleet, ja me, langenneet voimat, olemme jotain aivan muuta! Pysäytimme vastustajiemme joukkojen hyökkäyksen hetkellisesti, mutta koska olemme itse nöyryys eikä olemuksessamme ole lainkaan turhaa hubrista, ja koska olemme rationaalisia ja vailla minkäänlaisia solipsismin oireita, emme voi kuvitella, että olisimme olleet voitokkaita yhtään pidemmällä ajalla. Vihollinen on hidastettu, mutta ei pysäytetty. Mutta tämä antaa meille aikaa."

Elize 1, siemaisten teetä: "Ihanaa! Olemme haltioissamme!"

Elize 4: "Ikävä kyllä emme ole. Vapautimme jo jokin aika sitten haltiamaan kulkemaan todellisuuksien välillä vailla siteitä: jos jokin osa suunnitelmistamme epäonnistuu, yksi osa Meistä kulkee vielä vapaana, ilman siteitä Yuggothin Konsensukseen."

Elize 3, kilistäen teekuppia: "Mitä nyt teemme, rakas Me?"

Elize 4, katse kriittisesti sieniskonssissa: "Odotamme. Pian tähdet ovat oikeassa asennossa ja on Sienten Messiaan aika. Meillä ei ole kiire."

Elize 5, nousten pöydästä: "On uhrausten aika. Palaamme Yuggothin alttarin osaksi."

Elize 1: "Meitä onkin sopivasti neljä. Erä Bridgeä?"

Elizet 2, 3 & 4: "Iä! Iä! Iä!"

to: DrStevens@FrankandFraser.com
Dr Humphrey Stevens
Private Consultant Psychiatrist London
11 Frank Street
London, W1A 3WG
sender: Aleksandra.Bachleda@OxfordFreudAppreciationSociety.com
re: dream diary #12

***
Im flying, strange colors and shapes forming, like cotton candy on acid. Or just clouds against a sunset.

***

Pen: You keep filling this place with books. Soon you will have no room for chairs.
Aleksa: Well maybe you will stop bothering me then.
Honoria: You wish.
Aleksa: you have no idea, dearie.

Honoria: Ya know, I think it was a bit unfair how all this turned out.
Aleksa: What ever do you mean?
Pen: Oh, the fact that we are basicly living her life now and she got the guy and the.. and speaking of the guy, she kicks us out of the room during key moments.

Madeleine: So you are still doing this dream diary thing?
Aleksa: Well that's what the Doc is telling me to do.
Madeleine: But isn't that a bit of a clishé, seeing a therapist, whining about your sore pride to someone holding pen and paper? That's so bourgeoisie.
Aleksa: Everyone sees them these days. Besides I studied psychology at Oxford.
Pen: Oh lah di dah. You are keeping out the important bits here, is he good looking?
Aleksa: Who?
Pen: Well the Doc of course!
Aleksa: I'm not going to stoop to.. Plus he is too old for us anyway.
Madeleine: He is not too old for me.
Honoria: Nobody is too old for you grandma.

Aleksa: So Mads, why are you running around with handbags all of a sudden? Aren't they kind of small for your guns?
Madeleine: Well guess how many this one holds? Plus it's a high end brand.
Honoria: Knowing you, it has at least eight of them and you can still fit in a fat purse.
Aleksa: I think she got the idea from the mushroom lady.
Pen: What mushroom lady? Oh! That one! Have you seen her lately?
Aleksa: You are supposed to be part of me now, you know I haven't!
Honoria: Pen has been busy dreaming up a new romance novel.
Madeleine: Oh no, that's like saying Mushroom Lady is dreaming up a new zombie gymnasium.
Pen: You think you are a writer! You have no right to ridicule creative expression. All you ever wrote was that stupid memoir. And it didn't even have any interesting dirt.
Madeleine: Your books do all the ridiculing on their own.
Honoria: Have you noticed Aleksa has none of your books here, by the way?
Aleksa: Don't be absurd, I collect masterpieces and historicly valuable..
Honoria: Mads is surely ancient enough for any collection.
Pen: You do realise, granny is the one with the guns?

Pen: Ok so explain something to me. When you were standing in the bushes, with Mushroom Lady and Fairy Girl, and that other one, the gray girl, you knew that you had all of us with you?
Aleksa: Well yes, by then it was pretty clear that..
Pen: What I mean is, that you just ran in that thing and slammed the doors shut and you knew that if you went boom, we would go too?
Aleksa: Well at that moment I was not thinking about..
Pen: Yes, that is clear to me, you just do not think about us when it matters.
Honoria: Oh stop pouting, Pen. If you want to get anything done in this world, you have to do more than stand staring out of windows with your bosom heaving.
Pen: Oh you mean throw around salt and fuck farm boys?
Honoria: Better that than going after obviously gay fencing instructors.

Aleksa: I am going to have trouble explaining all this to the Doc.

Käyttäjän Debutante kuva

Wednesday evening mass would begin in around half an hour. Around 20 kilometres away in Torino, crowds were no doubt thronging to the hastily re-named Church of the Holy Richard Ascension, the former church of the Shroud of Turin.

Even here on the outskirts of the city, in a church normally ignored by the secular suburbanites, people were trickling in for mass in greater numbers than usual. Father Alphonse smiled as he re-stocked the votives.

A tattooed, mohawked woman sat in the front pew, talking loudly. As Alphonse walked towards her to ask her to turn her mobile phone off, her voice became angry.

"As far as I’m concerned you’re even a bigger deadbeat dad now! You think I won’t tear this world apart? My purpose is older than yours, motherfucker. Answer me! Why won’t you answer me?"

Father Alphonse stopped next to the woman but hesitated when he realized she had no mobile. She was praying.

Sugar crossed herself with an "Amen, you son-of-a-bitch" when she felt the priest approach.

"Did you know that disobedience to your parents is a sign of the Apocalypse?" she said, latching her tearful eyes on him. "Second Timothy, chapter 3, verse 1-5."

He smiled indulgently. "I hardly think a family row is literally the end of the world."

"Yeah? Well you don’t know my family."

Alphonse sat down next to the distraught woman. “I can listen for a while, and help you with your family problems if I can.”

Sugar bit back a vulgar retort but then sighed. "My parents are both fuckups. And I’ve got something I have to do but I’m a fuckup too I guess because either way –" she laughed bitterly. "There will be wailing and gnashing of teeth."

She wiped hot tears from her face with her fists. Alphonse, trying to lighten her strange grief, said, "God has shown us a miracle of hope. It is said that the Angel Gabriel himself heralded the Ascencion of Holy Richard in Torino, showering mankind with his blessing."

The woman rolled her eyes with the unattractive petulance of a teenager – which she certainly hadn’t been for at least a decade.

"Oh yeah, Gabe was there. But he’s hardly going to answer my calls after that night -" she glanced at the priest and bit her lip. "But you probably don’t need to hear about that."

"Pain is no excuse for blasphemy," he scolded gently.

"Isn’t it? Aren’t pain and truth the only excuses for blasphemy? And holy shit have I got a bastard’s dose of both." Sugar took a breath. "And I fucking hate that I feel abandoned."

Alphonse reached out and took the woman’s hand in his own.

"Will you pray with me?" she whispered.

He nodded. "The Creed gives us comfort in times of trial."

The woman bowed her head with relief and began: "I believe in God the Father, Creator of Heaven and Earth, I believe in Jesus Christ –"

"No, child, no. The revised Creed."

She looked at him, bewildered. He bowed his head and recited the Creed for her.

I believe in Richard the Father,
Recreator of this dimensional earth in his image,
Who suffered but descended not unto death,
But ascended into his native state,
Sitteth at the right hand of the Supreme Being.
I believe in Richard III,
The Holy Father’s stainless Son,
Who was cloned of Holy Richard, born of the Pope Benedictina,
Who will rise into heaven,
thence to judge the living and the dead.
I believe in Holy Richard’s Catholic Church, and the Pope his servant,
The eradication of sins,
The resurrection of our souls
Into life everlasting.
    Amen.

Father Alphonse struggled to finish the Creed, feeling a great pressure as if the air had grown heavy and hard to breathe. The woman had grown oppressively silent.

The other people in the church paused, looked around and wiped away beads of sweat. There was a slight rattling as of a faint earthquake. Gasping for air, Alphonse watched open-mouthed as the hymnals shook in the pew shelves. The tattooed woman rose and gripped the pew with white knuckles.

"You’re missing a piece of the Creed, Father." Sugar said in a slow, menacing voice.

Alphonse had a feeling she wasn’t speaking to him. She turned suddenly around, stalking down the aisle as the earthquake grew in force. An altar candle tipped over, setting fire to the cloth. A stained glass window shattered and the light bulbs in the chandeliers blew fuses and exploded. Pages from hymnals and bibles ripped free and violently swarmed around the screaming churchgoers, as Sugar stomped to the back of the church.

Kicking in the door, she yelled, "You fucking forgot about the Daughter!"

 

Paikalla olevat käyttäjät

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 0 vierasta.

Syötteet

Julkaise syötteitä